hieman erilainen pyhiinvaellus

Vähän erilaisempaa pyhiinvaellustarinaa, aihetta jatkaakseni, tarjoilee W. G. Sebald romaanissaan Saturnuksen renkaat, joka on alaotsikoitu Pyhiinvaellus Englannissa.

Sebaldin päähenkilö kulkee kirjassa pitkin East Anglian rannikkoa. Se on samalla matka historiaan ja toisen maailman sodan jättämiin arpiin. Se on kirjoittajan, joka sivulauseessa ohimennen ilmoittautuu Sebald-nimiseksi, pyhiinvaellus läpi betonibunkkerien ja autioituneiden kylien värittämän maiseman.

Romaani rakentuu hyvin rihmastomaisesti Sebaldin kohtaamien henkilöiden muisteloista ja historiallisten tapahtumien kertomusten varaan. Lukija tulee ajatelleeksi myös historiaa uudella tavalla. Kirjailija esimerkiksi yhdistää taidemuseoiden synnyn ja sokerikaupan hyvin yllättävällä tavalla. Yleisestikin asiat punoutuvat romaanissa yhteen yllättävilläkin tavoilla.

Saturnuksen renkaissa mainittuja historiallisia hahmoja ja päähenkilön matkallaan tapaamia henkilöitä yhdistävät sivullisuus, ulkopuolisuus ja väärässä ajassa tai paikassa eläminen. Vaeltajan matka käy kasvun ja rappion kokeneiden seutujen läpi. Romaanissa on tuhoutumisen teema: esille tulevat niin sodat ja luonnonkatastrofit, kuin talouden, kapitalismin ja imperialismin tuhoisat seuraukset.

Romaani on myös pohdinta historiasta ja ajasta. Lukijana sain muistutuksen siitä, että kaikki on katoavaista. Sebald ei kuitenkaan kertaa historiaa kuin jotain elettyä – aika ei ”juokse” tai ”kulu”, vaan asettuu sisäkkäin kuin saturnuksen renkaat. Teoksen nimi viittaa myös saturnukseen melankolian planeettana. Nimitys tulee renessanssiajan lääketieteestä. Sebald yhdistää teoksessaan niin totta, tarua kuin kirjallisuutta. Romaanissa viittataankin mm. Franz Kafkaan ja Joseph Condariin.

Romaani seuloo niin kirjoitettua, kuin kirjoittamatonta sotien historiaa. Sebaldilla matkustaminen tilassa vertautuu mielen liikkumiseen ajassa. Hänen teoksensa tuntuu viestittävän, että kirjallisuuden tehtävä on muistaa. Saksalaisella sotien jälkeisellä kirjallisuudella onkin ollut olennainen merkitys kulttuurisen muistin työstämisessä.

Muistan aiempia Saturnuksen renkaiden arvosteluja lukiessani kiinnittäneeni huomiota väittämään, ettei lukija romaanin aikana saa tietää paljoa päähenkilön elämänvaiheista. Olen kommentoijien kanssa eri mieltä. Sebaldin kerronta risteilee ajassa ja välillä henkilöiden muistitiedon varassa, kerrottuina tarinoina, luoden tapahtumien välille tiheän verkoston. Nimenomaan tiedon raskaus käy lopulta myös päähenkilön voimille ja hän joutuu keskeyttämään matkansa. Rönsyilevästä historiankuvauksesta saamme kuulla hänen menneisyydestään. Hänen nykyisyisen elämänsä taas saamme tietoomme – kuin varkain – sinne tänne sirotelluista sivulauseista.

Kerronnan erilaisuus ja Sebaldin tapa käyttää kuvia tekstin seassa oli virkistävä, uudenlainen lukukokemus. Mielestäni myös tämän hetkinen kotimainen kaunokirjallisuus tarvitsisi yhtä rohkeasti koottuja kertomuksia, jos ei yhtä synkästä aiheesta, niin ainakin yhtä ennakkoluulottomasti tehtyjä kerronnan ratkaisuja.