sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Lehtiin kirjoitettu




Bo Carpelan (1926–2011) on aiemmassa tuotannossaan kirjoittanut paljon lapsen näkökulmasta, mutta pohtinut myös vanhuutta. Lehtiä syksyn arkistosta (2011) saattaa yhteen nämä ääripäät; romaanissa vain vanhuus ja lapsuus ymmärtävät toisiaan.

Lehtiä syksyn arkistosta on tekijänsä postuumisti julkaistu romaani, joka kuvaa ajanjaksoa ikääntyneen arkistovirkailijan Tomas Skarfeltin elämässä. Tuo lyhyt, muutaman kuukauden ajanjakso, jonka Tomas viettää syksyisellä maaseudulla, on lopulta syväsukellus miehen menneisyyteen. Samalla se on päähenkilön pyrkimys ymmärtää elämää kokonaisuudessaan.

Kirja ei jakaudu varsinaisiin lukuihin, vaan tarina muodostuu Tomasin muistiinpanoista. Hän pohtii ennen kaikkea omaa vanhenemistaan, seuraa luonnon valmistautumista talveen ja muistelee läheisiä ihmisiään. Tomas on kuin Carpelanin fiktiivinen omakuva – ikääntymisen tematiikka on ajankohtaista molempien, sekä kirjailijan että päähenkilön elämässä.

Niin ikään kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat päähenkilölle tärkeitä ympäristön hahmottamisen välineitä. Todellisuutta ei kuitenkaan ole aina helppo ymmärtää, saati pukea sanoiksi. Ajatustyö saakin romaanissa yhtä epämääräisen ja salaperäisen muodon kuin Franz Kafkan tuotannossa esiintyvä, kummallinen olio Odradek. Se on taakaksi kertojalle, kuin paino hänen hartioillaan.

Juoni kehittyy muisteluiden lomassa varsin löyhästi ja hitaasti. Se ei ole tapahtumien ilotulitusta, vaan Carpelanin tuotannolle tyypillisesti teoksessa pyritään kurkistamaan päähenkilön sisäiseen elämään. Lukija pääsee näin osalliseksi jostain suuremmasta – matkustajaksi muuttuvan mielen linnunradalle.

Menneisyys on jatkuvasti läsnä. Muistot hiipivät Tomasin mieleen hiljaa ja yllättäen. Yhtä yllättäen ne myös katoavat, haalistuvat – säyseän vanhuksen haparoiva mieli tervehtii niitä kuitenkin aina hyväksyvästi, vakavalla ymmärryksellä. ”Unohdus pyyhkii kuin tuuli pois kaikenlaista, ei ainoastaan kuolleita lehtiä, vaan myös terveitä, kiiltäviä.”

Vaikka elämää varjostavat väistämättä ikääntyminen, sairastuminen ja lopulta kuolema, ei romaani missään nimessä ole synkkä, pikemminkin toiveikas. Teoksen suomentanut Caj Westerberg onnistuu hyvin: kieli on kuvailevaa, runollista. Carpelanille sanat ovat kaikissa vivahteissaan kuin puiden lehtiä, joita syksyn tuulet vapaasti kuljettavat.


Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta (Blad ur höstens arkiv) 2011, Suom.Caj Westerberg.
Photot: minä ja weheartit.com 1 ja 2.

2 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Pidin kovasti tämän kirjan hitaudesta. Pidin siitä itse asiassa niin, että Carpelanin postuumi teos on eräs koko kirjavuoteni hienoimmista lukukokemuksista.

http://luminenomena.blogspot.com/2011/09/bo-carpelan-lehtia-syksyn-arkistosta.html

Joana kirjoitti...

Minä rakastan tätä kirjaa! Ei voi elämästä kirjoittaa hienommin!