ensin tuli Brežnev, sitten tuli...

Yhdeksi kirjasuosikeistani on noussut Cafe Voltaire -sarja, joka esittelee maailman nykykirjallisuutta. Aiemmin sarjassa on jo käsitelty brittiläistä, ranskalaista ja saksalaista kirjallisuutta, nyt ilmestyvä uutuus käsittelee puolestaan Venäjän nykykirjallisuutta. Pienen nettiurkinnan jälkeen luulen ilmestymispäivän olevan 15.9. Hyvin pian siis! Julkaisunimi tulee olemaan Kenen aika? esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta.

Olen aiemmin tutustunut (harmillisesti) hyvin vähän venäläiseen nykykirjallisuuteen. Klassikot ovat sitäkin tutumpia, Saatana saapuu Moskovaan ja Rikos ja rangaistus ovat aina favörit listallani. Kenen aika? esittelee mm. seuraavat kirjailijat: Ljudmila Ulitskaja, Tatjana Tolstaja, Viktor Pelevin, Vladimir Sorokin, Aleksandra Marinina, Natalia Kljut-arova ja Lev Rubin-tein. Vain Pelevin kuulostaa tutulta...

Sarjan kirjat ovat siitä mielenkiintoisia, että ne ovat paitsi ajankohtaisia myös peilaavat kirjallisuutta nyky-yhteiskuntaan. Sarjan uusin antaa perspektiiviä Venäjän nykytilaan ja haastaa kysymään, kenen aikaa venäläisessä kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa nyt eletään. Luin ennen kesää sarjan aiemman, saksalaisen kirjallisuuden osan. Se auttoi ymmärtämään, miten toisaalta saksalainen yhteiskunta ja toisaalta nykykirjallisuus yhä käsittelevät toisen maailmansodan jättämiä arpia. Päällimmäisenä jäi mieleen, että nyky-yhteiskunnassamme juuri kirjallisuuden (...ja taiteen yleensä) tehtävä on muistaa. Paul Ricoeur'tä lainatakseni yhdyn seuraavaan: "Se, miten kerromme menneisyydestä määrittää miten suhtaudumme tulevaisuuteen ja maillaista yhteistä maailmaa tavoittelemme."

Alkusyksyn masis?

Uusimmassa Evitassa (9/2011) oli mielenkiintoinen lukutärppi. Vinkin mukaan kirjaan on syytä tarttua tuntiessaan itsensä alakuloiseksi. Tärkeää on valita kirja, jonka hahmoihin tuntee itse hengenyhteyttä. "Jo 30 minuutin lukutoukkailu luo samankaltaisen fiiliksen kuin ystävien kanssa hengailu", lopuksi todetaan. Julistus sai minut hieman mietteliääksi. Usein itse uppoudun kirjallisuuden maailmaan juuri päinvastaisesta syystä: pakenen ympäröivää todellisuutta ja muita ihmisiä - keskittyen vain itseeni ja luettavaan teokseen.


Lehden vinkkiä voisi joskus kokeilla käytännössäkin. Seuraavan kerran kun yksinäisyys yllättää, etsin pelastusta kirjahyllystä. Löytyy tietenkin monia teoksia, jotka puhuttelevat itseä syvemmin, mutta olenkohan koskaan törmännyr romaanihahmoon, johon täysin samastua? Ihan heti ei tule mieleen. Onko teillä muilla hengenheimolaisia proosan puolella?

Tässä vielä Evitan vinkki kokonaisuudessaan. Klikkaa isommaksi tästä.

Pyhiinvaellus

Olen jo hyvän aikaa pohtinut vaellusmatkaa Santiago de Compostelaan. Koko reitille tulisi matkaa yhteensä yli 700 km. Toki lyhyemmänkin reitin voisi itselleen räätälöidä, mutta olisiko se enää sama asia? Paljon riippuu tietenkin käytettävissä olevasta ajasta, rahatilanteesta jne... Mutta miten hienoa olisikaan jättää kaikki hetkeksi, työt ja opiskelu, keskittyä vain eteenpäin vievään tiehen ja vaihtuviin maisemiin.

Kirjahyllyssäni seisoi kauan Paulo Coelhon romaani Pyhiinvaellus, kunnes lopulta eilen tartuin siihen ja luin loppuun tänään. Vaikken periaatteessa ole Coelhon tyylin suurin ihailija, teos piti otteessaan jo pelkästään aiheensa vuoksi. Coelhon kokemukset pyhiinvaellusreitiltä Santiago de Compostellaan esitetään romaanissa myyttiseen tarinaan verhottuna.


Romaani on Coelhon esikoinen ja se julkaistiin ensi kertaa vuonna 1987. paljon historiaa mahtuu tähänkin väliin aina nykypäivään asti. Reitin kulkijoiden määrä on vain Coelhon omista vaellusajoista lisääntynyt. Silti paljon on ennallaan... reitti onkin samalla oikea historia pläjäys, keltaisista reittimerkeistä suuntaa antaviin simpukankuoriin. Nykyinen tie on sama kuin se keskiaikainen reitti jota kulkivat niin Kaarle Suuri, Franciscus Assisialainen kuin myöhemmin paavi Johannes XXIII.


Pitänee liittyä joukon jatkoksi?

Kaksi iloista japanilaista

Aiemmin maistelemani sushi rullat saivat minut miettineeksi japanilaiskirjailija Osamu Dazaita. Hänen teoksensa Laskeva aurinko jäi mieleeni luettuenai sen muutama vuosi sitten. Vaikka kirja käsittelee hyvin synkkiä aiheita, oli Dazain tyyli vangitsevaa eikä läheskään niin synkkämielistä, kuin aiheelta voisi odottaa. Pitäisi oikeastaan etsiä uudestaan käsiini tämä teos, katsoa pitäisinkö siitä edelleen.

kuva: we heart it

Siitä toisesta japanilaisesta puheenollen, kävin ystäväni kanssa testaamassa Ullanlinnassa jonkin aikaa sitten avatun Sushi'n'roll ravintolan. En syystä jos toisesta ole koskaan sushia päässyt maistamaan, mutta kokemus oli kyllä nannaa makunystyröille. Tilasin turvallisesti kanatäytteiset sushit, mutta kaverin lautaselta suuhun eksyi maki rulla jos toinenkin. 


Sushi'n'roll kuvailee nettisivuillaan itseään seuraavaan tapaan:
Tuoretta, terveellistä ja hauskaa
Näistä kolmesta sanasta syntyy Sushi'n'rollin ideologia.
Meillä on rento tunnelma. Turha kiire unohtuu kun pääset nauttimaan sushejamme. Musiikkikin on kohdallaan.


Ravintola oli todellakin siisti ja rento. Ruoka erinomaista. Tarjoilijoilu oli suht ystävällistä, vaikka kova kiire heillä näytti olevan. Ihmettelen miksei ulkotiloihin ole panostettu enempää, nyt pöytiä on vähän siellä täällä ja tunnelma hieman hajanainen. "Kadulla" syömisen sijaan päätimme ruokailla sisällä. :D Muuten kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Plussaa lisäksi nettisivujen takeaway mahdollisuudesta, tilauksen voi tehdä helposti netissä ja vain käydä hakemassa valmiit annokset. Mielenkiintoinen vaihtoehto pikaruualle, kun hinnatkaan eivät ole pahat.