sunnuntai 28. elokuuta 2011

ensin tuli Brežnev, sitten tuli...



Yhdeksi kirjasuosikeistani on noussut Cafe Voltaire -sarja, joka esittelee maailman nykykirjallisuutta. Aiemmin sarjassa on jo käsitelty brittiläistä, ranskalaista ja saksalaista kirjallisuutta, nyt ilmestyvä uutuus käsittelee puolestaan Venäjän nykykirjallisuutta. Pienen nettiurkinnan jälkeen luulen ilmestymispäivän olevan 15.9. Hyvin pian siis! Julkaisunimi tulee olemaan Kenen aika? esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta.

Olen aiemmin tutustunut (harmillisesti) hyvin vähän venäläiseen nykykirjallisuuteen. Klassikot ovat sitäkin tutumpia, Saatana saapuu Moskovaan ja Rikos ja rangaistus ovat aina favörit listallani. Kenen aika? esittelee mm. seuraavat kirjailijat: Ljudmila Ulitskaja, Tatjana Tolstaja, Viktor Pelevin, Vladimir Sorokin, Aleksandra Marinina, Natalia Kljut-arova ja Lev Rubin-tein. Vain Pelevin kuulostaa tutulta...

Sarjan kirjat ovat siitä mielenkiintoisia, että ne ovat paitsi ajankohtaisia myös peilaavat kirjallisuutta nyky-yhteiskuntaan. Sarjan uusin antaa perspektiiviä Venäjän nykytilaan ja haastaa kysymään, kenen aikaa venäläisessä kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa nyt eletään. Luin ennen kesää sarjan aiemman, saksalaisen kirjallisuuden osan. Se auttoi ymmärtämään, miten toisaalta saksalainen yhteiskunta ja toisaalta nykykirjallisuus yhä käsittelevät toisen maailmansodan jättämiä arpia. Päällimmäisenä jäi mieleen, että nyky-yhteiskunnassamme juuri kirjallisuuden (...ja taiteen yleensä) tehtävä on muistaa. Paul Ricoeur'tä lainatakseni yhdyn seuraavaan: "Se, miten kerromme menneisyydestä määrittää miten suhtaudumme tulevaisuuteen ja maillaista yhteistä maailmaa tavoittelemme."

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta! Kiitos vinkistäsi! Tuon tulen kyllä heti nappaamaan kirjastosta laukkuuni, kun se vain on mahdollista...

Rikos ja rangaistus jyrää mullekin kovaa...luin sen 20v. sitten ja yhä kaiholla muistelen sitä kokemusta...olin kipeänä ja kohtuullisen kovassa kuumeessa...kenties juuri sen vuoksi eläydyin tapahtumiin ihan kokonaan...hurja kokemus :)

J.K. kirjoitti...

Rikoksen ja rangaistuksen lukeminen kuumeessa voisi olla mulle seuraava kirjallinen thing-to-do. Kuulostaa niin kivan painostavalta, heh. :D

Anonyymi kirjoitti...

:D...halit